maanantai 28. toukokuuta 2018

Lyon koko helahoito pähkinänkuoressa

Päivä 1 Kaupunkiin tutustuminen vesisateessa ja formulakisaa hotellihuoneessa
Päivä 2 Töiden aloittaminen La Salle a mangerissa ja metrokorttien hankkimista koko porukalle
Päivä 3 Metrolinjaston kuvaamista osa 1 ja pääruokien tekoa ravintolassa
Päivä 4 Metrolinjaston kuvaamista osa 2 ja erimielisyyttä lautasen kuvioinnin teosta ravintolassa
Päivä 5 Vanhassa kaupungissa ruokailua sekä maisemien katselua ja ilmapiirin puhdistamista ravintolan puolella
Päivä 6 Uusi alku ravintolassa ja veneretkeilyä iltapäivällä
Päivä 7 Ohjaajien vaihtuminen ja ruokakaupan esittelyä uusille ohjaajille
Päivä 8 Eläintarhassa ulkoilua ja Jääkiekon mm-kisojen finaalin jännittämistä Ruotsin voittaessa
Päivä 9 Metrorallia äärirajoilla ja asemien aukioloaikojen kirjaamista
Päivä 10 Pannukakun tekoa ravintolassa ja kävelyä ukkosen alta hotellille seuraamaan sitä
Päivä 11 Pannukakkua lautaselle koristelun kera ravintolassa ja vanhaa kaupunkia ruokailun merkeissä
Päivä 12 Pääruoan teon oppimista ja tuliaisten hankintaa
Päivä 13 Ravintolalle jäähyväisten jättämistä ja tuliaisten hankintaa


torstai 24. toukokuuta 2018

Kulttuuri seikkailu

Heippa! 

Päivämme oli erityisen rankka, aloitimme porkkanoiden kuorimisella. Olimme suurimman osan päivästä tiskissä Jennan kanssa.
-Anne ja Jenna

Lyon päivät 5 & 6 uusi yritys

Illalla kävimme syömässä vanhassakaupungissa päivänä 5

Yleiskommentti päivästä. Ravintolalla mukava päivä, pikkuhiljaa alkaa päästä myös ravintolatyöhön mukaan. Illalla kävimme vanhassa kaupungissa josta käyn sitten kakkosviikolla ostamassa postikortit. Lyhyesti tällä kertaa.

Ravintolalla tein alkupaloja päivänä 6

Työpäivän jälkeen lähdimme jokiristeilylle kohti Vaisea.

Yleiskommentti päivästä ravintolalla tein alkuruokia ja ne saatiin hyvin tehtyä joten toinen mukava päivä putkeen siellä siis loppupalaveri oli liian pitkäveteinen myös jokiristeily oli hiukan pitkäveteinen tästä viikonlopun viettoon ensi viikolla pitäisi lämpenemän ja ukkostavan joten toivotaan parasta

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Lyon päivät 10 & 11

Ravintolalla eilinen päivä alkoi kurkun ja tomaatin pilkkomisella ja tein misat seuraavan päivän jälkkäriin pannukakkuun taikinan. Ravintolapäivän jälkeen alkoi todellinen hauskuus, ensin lähdin hotellilta koittamaan kävelyä työpaikan pihaan ja ensiyrittämällä pääsin perille jalkaisin, sitten pääsin juuri ja juuri vesisateen alta hotellille ja vihdoin ukkostikin.

Tänään aloitin ananaksen, kiivin ja appelsiinin leikkaamisella ja tarjoilimme pannukakun lounaan jälkiruoaksi, illalla kävimme syömässä vanhankaupungin ravintolassa, päivällä.pikkuisen jyrisi ukkonen

tiistai 22. toukokuuta 2018

Lyon päivä 10

Heissan!

Työskentelin tänään aamupäivän keittiössä, osallistuin hedelmäsalaatin valmistukseen. Loppupäivän työskentelin kokin kanssa annosruokien parissa.
- Anne

Heissan!

Tänään aloitin keittiössä jälkiruokien parissa ja valmistelin hedelmäsalaattia.Iltapäivästä pilkoin porkkanoita seuraavalle päivälle.Ja olin jonkin verran tiskissä ja vein astioita.
-Jenna

maanantai 21. toukokuuta 2018

Lyon päivä 9

Tänään aamulla heräsin klo 8.15 ja hampaiden harjailujen jälkeen lähdin Garibaldin asemalta kohti Gare de Venissieuxin asemaa josta jättimäinen 9 tuntia kestänyt metromaraton starttasi. Katselin jokaisen aseman sekä ulkoa että sisältä. Ulkoa näytti hienolta jokaisen aseman ympäristössä ja sisältä myös. Opin myös siinä samalla että miksi asemat on rakennettu niin kuin ne on täällä. Linjojen päissä asutus on pääsääntöisesti kerrostalomaista lähiöseutua jolloin suunnittelijoilla on ollut enemmän tilaa luovuudelle kun rakennuspinta-alaa on ollut enemmän ja avolouhoksena aseman tekeminen lähiökerrostaloalueelle tuottaa lisäneliöitä hyvin. Keskustassa asema täytyy tehdä täyslouhintana maan alle jolloin tila jolla asema on on pakostakin suppeampi ja pelivaraa ei ole. Osa asemista on myös betonikannen alle rakennettu. Nälkähän tuon jälkeen oli mutta hotellin lähikauppa oli kauppa paikallaan ja evästä sai vielä puoli seitsemän vaikka muut isommat kaupat olivatkin kiinni whit mondayn vuoksi

Päivä vanhassa kaupungissa!

Heissan!

Aamu alkoi sillä, että aloimme heräillä vasta klo 11:00 ja valmistauduttiin päivään. Lähdimme ensimmäistä kertaa liikkeelle päivällä klo 14:00 kaupungille, kävelimme pitkät portaat ylös ja pysähdyimme kahvilaan evästauolle syömään.Löysimme salakäytävän josta otimme kuvia.Tulimme kävellen sekä metrolla takaisin hotellille.

Anne ja Jenna

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Viikonloppu Lyonissa

Hei!

 Päivä alkoi sillä että heräsimme jo klo 8:00 aamulla ja rupesimme valmistautumaan päivää varten, klo 10:00 olikin jo lähtö aamiaiselle, kävimme todella kivassa pikku kahvilassa ja söimme aamiaista ulkona kun oli niin hyvä sää. Aamupalan jälkeen syötyä suuntasimme Paul Bocuksen kauppahalliin, jossa oli paljon nähtävää ja otimme sieltä kuvia.Kauppahallissa tarpeeksi kierreltyämme jatkoimme matkaa eläinpuistoon, kävimme matkan varrella pienessä kaupassa ostamassa eväitä retkeä varten. Kun saavuimme  eläinpuistoon niin kiertelimme ympäri puistoa ja otimme kuvia eläimistä,sekä nähtävyyksistä. Jenna ja minä otimme kiertävän junan, joka kiersi ympäri puistoa ja näimme samalla eläimiä kierroksen aikana.
 
- Anne ja Jenna

Lyon päivät 7 & 8

Eilinen päivä lähti kauppareissulla käyntiin, sitten pestiin pyykit ja ohjaajat vaihtuivat haettiin heille matkakortit ja hwekin kävivät kaupassa ja sitten kävimme kahvilasta ostamassa kahvit nyt ei ollut työpäivää joten lyhyesti tämä tuli nyt

Tänään käytiin eläinpuistossa toinen vähän pitkäveteinen päivä putkeen. Ohjaajat keksivät liian rauhallisia aktivitteetteja täällä. Onneksi huominen vanhankaupungin hidastelukierros on vapaaehtoinen jonka saa jättää väliin ja tehdä sen sijaan vähän nopeampaa toimintaa ja jalkautua jokaiselle metroasemalle ja ottaa selvää palveluista asemilla ja katsoa asemien ympäristö. Tulevan viikon sää on herkullinen jopa lähelle 30 astetta menee ja tiistaina pitäisi jyristäkin toivottavasti kummatkin toteutuu. Nyt lätkäfinaali on tilanteessa Ruotsi-Sveitsi 2-2

perjantai 18. toukokuuta 2018

Heippa:)

Tänään päivä alkoi sillä että laitoin astianpesukoneen päälle ja rupesin kiillotamaan ruokailuvälineitä. Toimitin päivän aikana tilauksia pöytään, sekä huolehdin muista tarjoilijan tehtävistä. Kokki sai eilen potkut,selviydeimme oikein hyvin päivästä. Kävimme tänään päivän jälkeen ostamassa jäätelöt ja lähdimme jokiristeilylle.

-Anne


Helou! Tänään olin keittiössä ja aamulla pilkoin ananasta ja tein jälkiruokia.Ja sain maistaa hyvää jälkkärii. Ja olin tiskissä jonki aikaa  päivästä ja siivosin keittiötä.

-Jenna



torstai 17. toukokuuta 2018

Ruusunaika

Lyonin päivä 4

Päivä alkoi kurkun ja tomaatin kuutioimisella vähän oli pitkäveteistä mutta loppuun selvittiin.
Harjoittelin myös kuvioinnin tekoa lautaselle pitää harjoitella koulussa lisää.

Yleiskommenttia päivästä Ravintolalla tein jälkiruokia. Henkilöillä jotka kanssani työskentelivät oli ajoittaisia kommunikaatiovaikeuksia mutta työnjaon pieni muutos sai hommat rullaamaan itse autoin lautasten viennissä tarjoilijoille ja loppuun selvittiin. Työpäivän jälkeen tutustuin ravintolan lähellä olevaan kauppakeskukseen joka ei ollut mikään Itis tai Iso-omena vaan ne molemmat yhdessä saman katon alla. Metroasemakuvaukset jatkuivat tällä kertaa C ja B linjalla A-linja on vielä kuvaamatta. Sunnuntaina täytyy pitää jonkinlainen metropäivä ja ottaa selvää asemilla olevista palveluista (peruspalveluiden lisäksi) esim. hotellin lähellä olevasta kaupasta saatavilla olevaan vihkoon kirjaamalla niitä. Lyonissa taisi olla myös joku jalkapallo-ottelu sillä metroissa oli Atletico Madridin kannattajia paljon liikkeellä. 

Neljäs päivä ranskassa

Heippa(: 

Tänään päivä alkoi sillä että vaihdoimme Jennan kanssa työtehtäviä,aloitin työt sillä että laitoin astianpesukoneen päälle ja rupesin kiillottamaan ruokailuvälineitä. Tyhjentelin ja täyttelin asitianpesukonetta,sekä vein astioita omille paikoilleen.
- Anne
 
Heippa(:
Aloitin päivän keittiössä kuorimalla parsat ja pilkkomalla ne ja laitoin jääkappiin.Lounaan jälkeen tein pääruokaa ja koristelin jälkiruoka lautasia olin tiskissäkin jonkin verran myös ja vein puhtaat astiat kaappii.
-Jenna

Kahvilaherkkuja

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Skutin ranskan reissu. Päivä 4

Aloitin päivän kuorimalla perunoita. Sitten siirryin tekemään suklaa kakkua huomista syntymäpäivääni varten. (Sain erityis luvan paikan pomolta) 
Ruokana oli tänään kukkoa viinissä, pastaa ja kala kastiketta.
Sen jälkeen autoin alkuruokien kanssa. Lopuksi siivosimme.

tiistai 15. toukokuuta 2018

Lyon päivä numero 3



Keksien teolla lähti aamu tänään käyntiin. Jonkun verran onnistui ja jonkun verran epäonnistui kekseistä. Kuvia ei tältä päivältä ole enempää tarjolla.

Yleiskommenttia päivästä. Annosruoissa tarvitsee vielä harjoittelua koululla. Kotopuolessa näkyisi kaikki olevan ok äidin soiton perusteella hän saanut siellä parit matot pestyä ja loppuviikolle jäi loput matot. Ensimmäisen kerran tänään näkyi Lyonissa aurinkokin juuri nyt kun katsoo hotellin ikkunasta ulos saisi pistää ukkostakin kehiin mutta veikkaan että kohtalo on sama kuin Jarkko Honkasen kappalekin eli Luu kouraan jää. Huomenna jatkuu työ ravintolalla eri hommissa kuin eilinen ja tämä päivä. Katsastin tänään myös loput metroasemat ja otin meidän kotilinjasta d kuvia puhelimeen matkamuistoksi itselle loput olisi tarkoitus ottaa loppuviikon aikana. 

Skutin kolmas ranskan päivä

Tänään kun aloitimme työt, tein mantelikeksejä jälkiruokaa varten kaverin kanssa. Ne eivät nyt ihan onnistuneet täydellisesti, mutta virheistään
Sitten söimme. Ruokana oli tänään viipaleperunoita ja kanaa, jonka seassa oli tomattikastiketta ja kasviksia
Sitten autoin pää ruoan kanssa. Siihen kuului kukkoa viinikastikkeessa, pastaa, vihannes lisuke ja paprika jauhetta reunoille. Päivän päätteeksi tiskasin ja siivosin keittiö pöydän pintoja.

maanantai 14. toukokuuta 2018

Eka työpäivä Lyonissa!

Moikka:)!

Aamu alkoi sillä että herättiin 8.00 ja pakattiin työvaatteet mukaan.Syötiin vähän aamupalaa ja sen jälkeen lähdettiin matkaan, käytiin myös aamusta hommaamassa matkakortit ja sitten päästiin jatkamaan matkaa kohti työpaikkaa. Kun saavuttiin työpaikalle niin vaihdettiin työvaatteet päälle ja päästiin jo heti lounaan äärelle. Minä (Anne) valmistin jälkiruoka annoksia,sekä tarjoilin tilauksia pöytään. Loppupäivästä olin tiskihuoneessa puhtaassa päässä ja vein astioita omille pakoilleen.Minä (Jenna) toimin salissa pyyhin pöytiä vein lasit ja ruokailu välineet tiskiin ja sitten menin järjestelemään salia yhtä tilaisuutta varten ja kaadoin laseihin tomaatti juomaa.

- Anne&Jenna!

Toinen vuorokausi lyonissa

Työt ravintolassa alkoivat lounaan merkeissä. Ruokana oli couscousia ja juustoista kanaa missä oli paprikasuikaleita mukana.
Päivän päätteeksi siirryimme hetkeksi suunnittelemaan illanviettoa kuka missäkin.

Yleiskommenttia päivästä. Pikkuhiljaa alkaa päästä Lyonin rytmiin mukaan, kun pääsi katsomaan metroa laajemmin A ja B-linjan merkeissä. C ja D linjan katselu jää tuonnemmas pitäähän loppuajalle olla myös vapaa-ajaksi tekemistä. Metroajelulla tuli mieleen että tulevana lauantaina voisi pitää itse jonkinlaisen metromaratonin ja käydä katsomassa kaikki asemat Lyonissa. Löysin hotellin läheltä toisen vähän isomman ruokakaupan minkä valikoima vaikutti hyvältä. Potentiaalinen ehdokas vakkarikaupaksi täällä. Työ ravintolalla ottaa vielä totuttelua tämän ensimmäisen viikon mutta eiköhän se siitä lähde vielä liikkeelle. Illat täällä menee sen verran äkkiä että loppuviikon hommaa vapaa-ajalle voisi olla myös sopivan tuliaisen miettiminen kotiin minkä sitten ensi viikolla voisi ostaa ennen lähtöä Suomeen.

Skutin ranskan reissu. Päivä 2

Aloitettiin työt tänään. Aloitettiin vaatteiden vaihdolla ja syötiin työpaikan tarjoamat ruat. Söimme munakasta, cuscusta ja salaattia, jonka jälkeen saatiin suklaaleivoksia ja kahvia. Sitten meidät jaettiin ryhmiin ja aloitimme työt. Minä sain ehtäväkseni laittaa alkuruat. Niihin sisältyi salaattimiksiä, pari tomaattilohkoa, ilmakuivattua suikaloitua hanhen rintaa, maissi paloja, krutonkia ja hanhen maksaa. Päälle tuli vielä kastiketta. Sitten jaoimme ruat asiakkaille ja tiskasimme ja siivosimme.

Eka koulupäivä







Ensimmäinen päivä meni hyvin. Käytiin hakemassa jonkinlaiset bussikortit ja matkustettiin kouluun kuvissa tunnelmia ja fiiliksiä sekä koulusta pari kuvaa....ensimmäinen vaikutelma vaihdosta on mahtava lukuunottamatta säätä.     Juuso 

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Skutin eka ranskan päivä Lyonissa.

Eka päivä Lyonissa lennon jälkeen. Aloitettiin päivä käymällä hakemassa ruokatarvikkeita ja syötiin aamupala ja lähdettiin sitten metrolla liikkeelle. Kun oltiin kierrelty jo muutama tunti, käytiin syömässä 
La Carte nimisessä hampurilais kojulla. Otin itse sieltä kasvis burgerin joka maistui hyvältä. Jälkkäritkin näytti hyviltä ja kuulemma maistuikin hyvältä. Olisin itsekin ottanut, mutta vatsa oli jo täynnä.




Lyonin Ensimmäinen Kokonainen Päivä

Kuvassa Paul Bocusen mallinnos ja minä

Ryhmäkuvakin otettiin. Infopisteen työntekijän toimesta.

Ensimmäinen päivä Lyonissa sujui enemmän tai vähemmän toipuessa matkustuspäivästä. Tämän päivän sää ei ole ollut ihan paras mahdollinen. Suomessa sen sijaan helleraja meni tänäänkin rikki ja täällä on saatu tyytyä siihen mikä Suomessa kuuluisi olla tähän aikaan vuotta. Väite siitä että hotellihuoneessa nukkuu paremmin kuin kotona niin näyttää alun perusteella pitävän paikkaansa. Matkustin myös Lyonin metrolla. Kertalipun hinta on aikuisille n. puolet suomen hinnasta. Täällä se maksaa 1,90 Suomessa 3,20 mikäli kulkee yhden kunnan alueella, muuten hintatasosta ei ole vielä saanut selvää sillä moni kauppa on täällä sunnuntaisin kiinni. 

Ensimmäinen päivä Ranskassa!

Heippa! Päivämme lähti käyntiin,sillä että kävimme hotellin läheisessä kaupassa ostamassa aamupala-ja iltapala tarvikkeita,sen jälkeen söimme hotellilla aamupalaa.Lähdimme sitten tutustumaan Ranskan kaupunkiin.Matkustimme myös ratikalla ja metrolla Bellecouriin.Ja kävimme syömässä hampurilais paikassa. T: Anne&Jenna
Cappucino

torstai 3. toukokuuta 2018

Eiffel-torni

Eiffel torni sijaitsee Ranskan pääkaupungissa Pariisissa, se on televisioantennin mukaan 324 metrin korkuinen-korkeuden vaihdellessa  lämpölaajenemisesta johtuen jopa 15 senttimetriä.

 Tornin takorautainen runko painaa 7 300 tonnia,kun taas tornin kokonaispaino on 10 100 tonnia.
 Eiffel torni on Euroopan suurimmista nähtävyyksistä ja se on suosittu matkailukohde.

Runko on rakennettu kokonaisuudessaan takorautaisena kehärakenteena, levyistä ja profiileista. Tornin rakentamiseen käytettiin noin 18 000 metalliosaa, jotka niitattiin yhteen 2,5 miljoonalla niitillä.

Suunnittelijoina olivat Eiffelin toimistossa työskentelevät Maurice Koechlin ja Émile Nouguie sekä Stephen Sauvestre, jotka tekivät alkuperäissuunnitelmaan merkittäviä muutoksia.

Valmistuttuaan torni oli 40 vuoden ajan maailman korkein rakennelma, kunnes se menetti tittelin vuonna 1930 New Yorkiin rakennetulle, 319-metriselle Chrysler Buildingille.  Eiffell torni avattiin vuonna 1889, minkä jälkeen siellä on vieraillut yli 240 miljoonaa kävijää. Torni sijaitsee tarkallleen Champ de Mars;sin puistoalueella. 

Tekijät: Anne & Jenna