lauantai 18. toukokuuta 2019

Goodbye Malta

Saksa, Munchen. Viimeinen blogipäivitys matkan varrelta. Väsyneet, mutta onnelliset matkaajat odottavat jo omaan sänkyyn pääsyä ja huomisen vapaapäivän viettoa.



Kiitos opiskelijoille hienosta matkasta, olitte ihan mielettömän hyvällä asenteella työpaikoilla ja hoiditte homman hyvällä (ajoittain myös huonolla :D) huumorilla ja yhteistyöllä hienosti loppuun saakka. Olkaa ylpeitä itsestänne! 

perjantai 17. toukokuuta 2019

Viimeinen työpäivä Maltalla

Tänään lähdettiin taas klo 9 aamulla kämpiltä kohti Vallettan risteilijäsatamaa, jossa Kailla ja Dorcasilla alkoi viimeinen työvuoro Bistro 516:ssa. Kaikki oli hyvällä fiiliksellä, mutta toisaalta oli myös haikea tunnelma. Ravintola, sen työntekijät ja työtavat ovat juuri alkaneet käydä tutuiksi, kun pitää jo lähteä takaisin Suomeen.

Näillä fiiliksillä rantabulevardilla kohti viimeistä työvuoroa. 

Kerrattiin vähän yhdessä minkälainen matka on ollut. Kai, Viktor ja Dorcas olivat kaikki kiitollisia saamastaan mahdollisuudesta lähteä tänne tutustumaan Maltalaiseen kulttuuriin ja työhön. 

Dorcas oli selvittänyt, paljonko kokit saavat täällä palkkaa. Myös Saara ja Timo ovat käyneet keskusteluita asiasta henkilökunnan kanssa, miten palkanmaksu ja verotus täällä toimii. Olimme opiskelijoiden kanssa yhtä mieltä siitä, että palkka on liian pieni ja kustannukset Maltalla ovat siihen nähden kohtuuttoman suuret.

Viktorin viimeinen työpäivä meni myös kivasti, hän pääsi tekemään mm. tomaattikastiketta. Viktor sai paljon kehuja ja kokit olisivat mielellään pitänyt hänet keittiössä pidempäänkin :)


Illalla Saara, Timo ja Kai kävivät vielä yhdessä maistelemassa Maltalaisia herkkuja

-Saara ja Timo

torstai 16. toukokuuta 2019

Kokit Malta 2019 vk 2 Thursday

Tänään työpäivä menee ihan hyvin me teimme  ruuan esivalmistelu , ei ollut kiire päivä ihan rauhallinen päivä sain valmistaa pari  ruoka-annoksia , siten koki  kertoi mikä mausteet  ne laita mustekaloja ja miten valmistetaan niitä.








Terveisin.Dorcas

keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Saara ja Timo kävivät tänään tutustumassa The Mediterranean Culinary Academy -koulutukseen, joka on uusi Maltalainen ruoanvalmistuskursseja järjestävä yritys. Kyseessä on nuorten innovatiivisten ja ruokaan intohimoisesti suhtautuvien ravintola-alan osaajien start up -yritys, joka on nyt toiminut noin 1,5 vuotta. Heillä on hyvät kontaktit paikallisiin tuottajiin ja muihin alan toimijoihin. Heidän kursseillaan käytettävät raaka-aineet ovat pääasiallisesti paikallisesti tuotettuja ja tuoreita.

He ovat järjestäneet kursseja erilaisille kohderyhmille; niin ammattilaisille kuin ruokaharrastajille sekä myös perheille ja nuorille ja lapsille. Kursseja on saatavana eri pituisina, mutta tarjolla on myös esimerkiksi yhden illan kestäviä työpajoja tietyn teeman tai raaka-aineen ympärille rakennettuna.


Kuvassa yllä tänään alkanut Pohjois-Afrikkalainen ruokakurssi Vallettan toimipisteen keittiöllä. Kurssille osallistuu 7 henkilöä ja tänään oli neljän kerran kokonaisuudesta ensimmäinen iltapäivä. Kuvassa opettajana toimiva keittiömestari on toiminut kokkina ympäri maailman hienoissa ravintoloissa, sekä työskennellyt  useammassa Michelin -tähden ravintolassa.

Yrittäjät olivat erittäin kiinnostuneita mahdollisesta yhteistyöstä kanssamme, jos tulemme vielä Maltalle. Yrittäjät ovat yhteiskuntavastuullisia ja toimivat eettisesti ja ympäristöystävällisesti. Heillä on mahdollisuus järjestää kaikkea mahdollista meidän alaan liittyvää aina jäniksen teurastuksesta ja käsittelystä, viini- tai juustotilaan tutustumiseen.
me tehdimme esivalmistelu tehtävät. mina olen opinut heilutamaan paistin pannua. vaikeus ymmärtä niiden kokien kieli muuten työ tehtävät olivat normalit ja samanlaisia kuin suomessa. Täällä kokit ei ylensä sivoa omia jälkiä vaan siellä on sivoja joka sivoa koko paivään. aamulla tiski kone ei ole päällä tiskari tulee illaksi. siellä oli kiva olla

kai



tiistai 14. toukokuuta 2019

Kokit maltale Vk2- day 1

Tänään Dorcas ja Kaille työpäivä meni todella hyvin ne valmisti tomaattikastike joka laitetaan  pastalle  ja pizza . Sen jälkeen ne sai katsoa miten valmistetaan  annos ruokaa.




 





Työpäivän jälkeen  palkinnoksi pinkkiä  kala- punajuuri raviolia

Terveisin. Dorcas

maanantai 13. toukokuuta 2019

St. Victoria’s citdelle
 Caves
 Mountains near caves
 Happy hours
 When life gives you lemons
Art and St. Anne’s church


Out with the boys
 On top of the island
Party till we die, Drink till we die
(edit:alkoholiton drinkki)

Last free day on Malta

Signed and written by ever silent Viktor

Kannattaako vaihtoon lähteä?


Kokkiopiskelija Dorcas kertoo työpaikalla oppimisesta Maltalla. Työpaikka on ravintola Bistro 516 Valletan risteilysatamassa. Jakso kestää kaksi viikkoa.

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Kokit Malta day 8

Lauantaina Me mentiin Keskustaan Saara ja Timse  kanssa Ladataan bussikortti Sen jälkeen me mentiin syömään Ravintola Crave


alkoholiton cocktail



Spaghetti ja maltalaista makkaraa





Mustekala ,Salaattia ja Ranskalaiset perunat
                                                  Spagetti ja mustekala 

lauantai 11. toukokuuta 2019

Login poijat Maltalla 4.-18.5. Day 7-8. Viikonlopun viettoon!


Viikon viimeinen työpäivä elikkä perjantai sujui jo rutiinilla. Opiskelijat lähtivät itsenäisesti työmaalle. Pekan kanssa hoidimme omia töitämme etänä hostellilta. Läppäri kun on mukana ja hostellin wifi pelaa niin yllättävän monta asiaa kotimaassa voi järjestää näinkin kaukaa.

Maltalla on paljon yrityksiä, joiden bisnes on järjestää näitä työssäoppimisjaksoja sekä erilaisia kielikursseja. Meidän järjestävä taho on NSTS Malta. Kuvassa vasemmalla yhteyshenkilömme Jesus joka on touhunnut tämän työssäoppimispaikan meille.


Kuten arvata saattoi, meidän poikien tehokkuus sai viikon päätteeksi paljon kehuja! Näistä kavereista voi olla ylpeä.



Perjantaina suunnistimme suoraan työpäivän päätteeksi Grandmaster Palaceen, jossa on näytillä komeiden salien lisäksi ritareiden haarniskoja, miekkoja ja tuliaseita pistooleista kanuunoihin. Jos vertaa näitä lukaaleja (joista ei nyt oo kuvaa) vaikka Urho Kekkosen syntymäpirttiin niin tarvii sanoa, että kovin eri lähtökohdista on hallitsijat ponnistaneet maailmalle. Tosin nämä huoneistot on rakennettu jo joku sata vuotta ennen UKK:ta, että voineeko niitä edes verrata muutenkaan. No joo, mutta asiaan taas.


Sir Musta, Sir Oranssi ja Sir Punainen poseeraavat vähäpuheisemman ritarin kanssa. Ihmettelimme sitä, että on noissa haarniskoissa ollut vääntäminen ennen hitsauskoneita ja rälläköitä! Uutena tietona minulle tuli se, että ruutiaseiden yleistymisen myötä tuollaisesta näyttävästä kypärästä kuula on mennyt helposti läpi ja on pitänyt kehittää nykyisen kaltaisia mutta hirmuisen paksuja ja raskaita rautakypäriä. 



Kovan työviikon, pitkien kävelymatkojen ja antiikkisten tappovehkeiden katselemisen uuvuttavamat mestarit vilvoittelevat kärsineitä koipiaan hostellin uima-altaan jäätävässä vedessä.


Lauantaina päätimme suunnistaa ilmailumuseoon joka sijaitsee noin tunnin bussimatkan päässä majoituspaikastamme. Tunti siis teoriassa, todellisuudessa kaksi mutta mitäs sen väliä! Kävimme Pekan kanssa valmistautumassa viikon päästä toteutuvaan paluulentoomme matkustajakoneen ohjaamossa. Kaiken varalta on hyvä osata nämäkin nappulat ja kaasuvivut. Mistä sitä tietää, jos meitä vaikka tarvitaan. Kyllä logistiikkamiehen vastuuntunto on ihailtavaa! ;) 


First officer Peuhkurinen is ready. Cabin crew, please be seated for for take off!


Hawker Hurricane on hieno kone! Näitä on ollut muutama kappale myös Suomen Ilmavoimilla sota-aikana. Lisätietoa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Hawker_Hurricane 










Vahdinvaihto

Team 1 Taina ja Marjut kiittää ja kuittaa, ympyrä sulkeutuu, viimeinen aamiainen Fifteen 37:ssä.





perjantai 10. toukokuuta 2019

Koneeseen selvitty. Täältä tullaan, pienen Frankfurtin mutkan kautta Maltan lämpöön ☀️ t. Saara ja Timse

Tukihenkilöt vaihtoon!

Lauantaina Marjut ja Taina lähtevät Koti-Suomeen, Timo ja Saara tulevat toiseksi viikoksi kokkijengimme kanssa Maltalle. Vaihto on nopea, ehdimme toivottavasti juuri tavata. Opiskelijat saavat sitten kertoa tarkemmin Maltan meiningeistä. Viikko oli kaikin puolin opettavainen ja erilainen työviikko. Kuvissa Viktor työn touhussa Q Barissa ja Taina on henkisenä tukena.

Terkuin Marjut