perjantai 19. tammikuuta 2018

Paperisota on ohitse!

Tanssialan opiskelijoiden toinen kulttuurivalmennus Plymouthiin käynnistyi sopimusten allekirjoittamisella ja vaihto-ohjelman lukujärjestykseen tutustumisella. Selvitimme myös muita käytännön asioita kuten bussiaikatauluja, junamatkoja sekä jännittävänä erikoisuutena presidentinvaaleissa äänestämismahdollisuuksia Briteissä. Mikäli presidentinvaalien toinen kierros tulee, saamme mahdollisuuden äänestää ennakkoon vaihto-ohjelmamme aikana Bristolissa.

Tutustuimme Plymouthiin myös Google Mapin avulla, ja kartoitimme kaupungin kiinnostavimpia nähtävyyksiä kuten Royal Marine Aquarium sekä Dartmoorin nummet, joilla kuuleman mukaan Baskervillen koira ilmestyy joillekin.

Alamme olla suurimmaksi osaksi valmiit matkaan. Ilmassa on jo jännittävää kutkutusta :)


Kuvassa Anna-Liisa, Sonja ja Lauri odottavat matkaa jännittyneinä. Taustalla myhäilee kulttuurivalmentaja Pekka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti